Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
29.12.2010 - 21:08

Siskon poika sai tänään kastejuhlassa nimen ja täti sai kunnian tehdä kakun. =) Emil syntyi lumimyräkän keskelle, joten jollain lailla halusin lumen mukaan kakkuunkin. Kakku on neljän munan sienikakku, välissä mustikkamoussea ja valkosuklaamoussea, sekä sipaisu lemoncurdia. Kostutukset vaniljamaitojuomalla ja päällisen alla voi-sokerikreemi. Päällinen on haalean sinertäväksi värjättyä kaulintamassaa. Lumihiutaleet ovat sokerimassaa, vauvakoriste kaulintamassaa, nimi pikeeriä ja lumipallot alareunassa toffeepalloja.

Kastelahjaa miettiessäni törmäsin keraamiseen koriste-esineeseen, jossa pieni vauva nukkui siipien suojassa. Ajatus jäi muhimaan päähän ja yritin toteuttaa saman kaulintamassalla. Kaulintamassa tosin oli vähän pehmeää ja en ihan niin komeita siipiä saanut aikaiseksi mitä olin suunnitellut, mutta lopputulokseen olin kuitenkin tyytyväinen. Vauvan puin talviasuun myssyineen ja lapasineen ja maalasin hieman hiuksia pilkottamaan myssyn alta. Kerrankin onnistuin myös saamaan vauvan kasvoihin hieman väriä, ilman että ne näyttävät kovin maalatuilta.

Tässä koristeen takaa otetussa kuvassa nuo siipikuviot näkyvät ehkä parhaiten.

Mietin pitkään mitä laittaisin kakun päälle vauvan ja nimen lisäksi. Jotenkin kukat eivät mielestäni sopineet talviteemaan ja kokeilin erilaisia sokerihelmiä sekä lumihiutalenonparelleja. Lopulta päätin kuitenkin koristella kakun ihan vain lumihiutaleilla joista niin pidän.

Onnea tädin suloiselle pikkupojalle kauniista nimestä!

 

Tiina kirjoitti 29.12.2010 - 21:37
Kakku oli aivan ihana ja mielettömän hyvän makuinen! Suurkiitos tädille!! :D
Hönttä kirjoitti 30.12.2010 - 08:51
Voi että miten kaunis kakku!!
Suvi-Tuuli kirjoitti 30.12.2010 - 10:18
Ihan mielettömän kaunis... ja vauva on niin aidon oloinen.
Pioni kirjoitti 30.12.2010 - 15:42
Tavattoman kaunis kakku, nuo siivet tuossa vauvan suojana on niin ihana idea.
Madicken kirjoitti 02.01.2011 - 21:47
Onpa todella herkkä ja kaunis kakku :)
Ebe kirjoitti 03.01.2011 - 18:48
Ihanan suloinen vauva ja koko kakku :D
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen 29 vuotias 02/2009 syntyneen pojan ja 07/2011 syntyneen tytön äiti, joka leipoilee ja näpertelee harrastuksekseen silloin tällöin. Blogi sai alkunsa koruista, mutta sittemmin olen siirtynyt yhä enemmän leipomaan kakkuja. Leipomisesta olen aina pitänyt, mutta vasta viime vuosina olen tutustunut kakkujen ja varsinkin niiden koristelun maailmaan ja sille tielle jäin. Nyt selailen ahkerasti kakkublogeja poimien ideoita koristeluihin ja haastan itseni kokeilemaan kaikkea uutta ja mielenkiintoista.

 

Kävijöitä 06.11.2010. alkaen
Tulossa (ainakin)
Kurkistus blogiini