Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
13.05.2011 - 12:48

Ystävien Inka tyttö täyttää 4 vuotta ja toivoi kakkuunsa Nemoa! Mikä ihana aihe, kiitos siis Inkalle, tätä oli niin hauska tehdä! =) Inka toivoi kakkunsa täytteeksi mansikkaa, banaania, appelsiinia kirskikkaa ja munia. Äiti kuitenkin puuttui peliin sen verran että keitetyt munat jätettiin kakusta pois. ;D Lopulta laitoin täytteeksi mansikka-appelsiinimoussea sekä survottua banaania. Liuotin moussen liivatteet appelsiinimehuun ja lorottelin sitä muutenkin täytteeseen makua antamaan. Harmikseni laitoin kakkuun normaalit 4 liivatelehteä, mutta täytteen runsas määrä ja mansikoiden mehu sekä appelsiinimehu tekivät siitä sen verran notkeaa, että olisi ollut hyvä laittaa pari liivatetta lisää. Koossa kakku kuitenkin pysyi tälläkin liivatemäärällä, mutta reunoista tahtoi jäädä vähän muhkuraiset. :-/ Käytin appelsiinimehua laimennettuna myös kakun kostutukseen. Kakkupohjana on neljän munan sienikakkupohja.

Kakun reunoille innostuin väsäämään erilaisia koralleja sekä Nemon kavereita. Kaikki koristeet sekä kakun päällinen ovat kaulintamassaa. Hahmohin maalailin yksityiskohtia pastaväreillä. Yllä olevan merihevosen leikkasin luonnonvalkoisesta kaulintamassasta ja maalasin hahmon kokonaisuudessaan. Purppurat korallit on tehty marsipaanipursottimen avulla.

Niin paljon on aikaa siitä kun olen Nemo-leffan nähnyt, etten enää muista näiden kaverien nimiä, mutta tämä tyyppi tässä on kyllä väritykseltään ehdottomia suosikkejani. Maalailin myös kakun pintaan valkoisella pastavärillä sinne tänne muutaman hennon kuplan.

Tässä vielä muutamat kaverukset ja vähän lisää koralleja. Jotenkin on tuo koristeiden maalaaminen alkanut viedä yhä enemmän mukanaan. Vanhat piirustusinnostukset ne taitaa sieltä jostain heräillä henkiin. =) Hmm samalla on tainnut kadota se mun "less is more" filosofiakin jonnekin... ;-D

Lähikuvaa vielä itse päähenkilöstä eli Nemosta. Leikkasin hahmon irti oranssiksi värjäämästäni kaulintamassasta ja maalasin valkoiset ja mustat yksityiskohdat pastaväreillä.

Kovasti nyt kiiltelee ja peilailee auringonvalossa nämä kuvat.

Onnitteluteksti on tehty sokerimassasta ja siinä koitin jäljitellä leffan logon tekstimallia.

Suuren suuret onnittelut vielä Inkalle! =)

ikki kirjoitti 13.05.2011 - 13:26
Wau miten ihana taas!
Kuutti kirjoitti 13.05.2011 - 13:28
=) Kiitos Ikki!
Kakkutalo kirjoitti 13.05.2011 - 14:02
Tää on hieno, niin ihanat värit :)
kakkumonsteri kirjoitti 13.05.2011 - 16:43
Aivan ihanan pirteä ja upea kakku! Kyllä oot mestari! :)
Paula kirjoitti 13.05.2011 - 17:29
Kerrassaan ihana!
Hönttä kirjoitti 13.05.2011 - 20:17
UPEA!!
Miimi kirjoitti 13.05.2011 - 22:48
Ihanan iloisen näköinen kakku. =)
Pilvis/Karelia Cake kirjoitti 13.05.2011 - 23:06
Ihanat värit ja merenalainen tunnelma suloisine koristeineen!
Henna kirjoitti 14.05.2011 - 12:59
Siis kerrassaan upea. Paljon hienoja yksityiskohtia.
Pamu-mummi kirjoitti 14.05.2011 - 17:08
Upea kakku Inkalle! Harmi, kun sitä ei enää ole jäljellä, kun pääsemme ukin kanssa Inkan luo :(
Hovari kirjoitti 14.05.2011 - 17:24
Upea kakku :)
Kuutti kirjoitti 14.05.2011 - 19:32
Suuret kiitokset kaikille ihanista sanoista! =)
Sumi kirjoitti 15.05.2011 - 12:08
Mahtava kakku!!! Todella hienot yksityiskohdat, taidolla tehdyt!
Madicken kirjoitti 23.05.2011 - 23:11
Todella kauniit koristeet ja muutenkin upea kakku :))
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen 29 vuotias 02/2009 syntyneen pojan ja 07/2011 syntyneen tytön äiti, joka leipoilee ja näpertelee harrastuksekseen silloin tällöin. Blogi sai alkunsa koruista, mutta sittemmin olen siirtynyt yhä enemmän leipomaan kakkuja. Leipomisesta olen aina pitänyt, mutta vasta viime vuosina olen tutustunut kakkujen ja varsinkin niiden koristelun maailmaan ja sille tielle jäin. Nyt selailen ahkerasti kakkublogeja poimien ideoita koristeluihin ja haastan itseni kokeilemaan kaikkea uutta ja mielenkiintoista.

 

Kävijöitä 06.11.2010. alkaen
Tulossa (ainakin)
Kurkistus blogiini