Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
11.02.2012 - 21:10

Kerttu ja Elsa viettivät tänään yhteissynttäreitä ja toivoivat kakkuunsa tällä kertaa heitä itseään esittäviä tyttöjä sekä perheen uutta lemmikkia, Vinski hamsteria. Täytyy sanoa että tytöt osaavat kyllä aina heittää haasteita leipurille! ;) Aiemmin olen tehnyt heidän synttäreilleen mm. diskopallokakun sekä barbapupun. Päädyin tekemään hahmot kolmiulotteisena, vaikka olenkin sitä hieman vierastanut lyhistymisvaaran vuoksi. Kiitos ehkä viikolla jyllänneiden pakkasten marsipaani ei pehmentynyt liikaa käsissäni ja hahmot pysyivät pystyssä. Tyttöjen muotoiluun hain vähän vinkkiä Rouva-V:n blogista ja Vinskiin kuvahaun avulla niin kakunkoristeista kuin aitojen hamsterien kuvistakin.

Kakku on kolmen munan suklainen sienikakku ja täytteenä sama kinuskinen daim-mousse kuin lohikäärmekakussakin. Päällinen ja koristeet ovat marsipaania, paitsi nimet on tehty sokerimassasta. Tyttöjen hiukset tein marsipaanipuristimella ja silmäripset sekä kulmakarvat maalasin elintarvikevärillä. Nyt tätä kuvaa katsoessa huomasin että unohdin punata posket kokonaan, höh.

Jossain netin syövereissä oli kuva, jossa hamsteri kurkkasi kakusta ja kopioin idean suoraan sieltä. Enää en valitettavasti muista ko. ulkomaisen blogin nimeä. Hamsterin viiksiksi laitoin riisinuudelia, vaikka se vähän paksua olikin. ;)

Toivottavasti tytöillä oli oikein hauskat ja onnistuneet juhlat! 

Onnea vielä Elsa & Kerttu!! =)

Anu kirjoitti 11.02.2012 - 23:15
Aivan ihana taas!!!
Ulla kirjoitti 12.02.2012 - 08:21
Kiitos!!! Leipuri oli onnistunut yli odotusten - jälleen kerran upea kakku!!
Elina kirjoitti 12.02.2012 - 19:42
Hyvää kakkua oli ja hahmot tosi mainiot! Varsinkin veikeä Vinski!
Kakkutalo kirjoitti 13.02.2012 - 21:48
Hamsteri on ylisöpö :)
Pilvis / Karelia Cake kirjoitti 13.02.2012 - 23:27
Hyvän tuulen hamsteri, niin söpö:)
Pilvis / Karelia Cake kirjoitti 13.02.2012 - 23:28
Hyvän tuulen hamsteri, niin söpö:)
SakariSokeri kirjoitti 18.02.2012 - 17:12
Että on taas upea kakku, wau!
Ewelyn kirjoitti 06.05.2012 - 20:35
Voi miten hellyyttävän ihana kakku =)

Oli kiva nähdä, innolla odotan taas tulevaa syksyistä miittiä =)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen 29 vuotias 02/2009 syntyneen pojan ja 07/2011 syntyneen tytön äiti, joka leipoilee ja näpertelee harrastuksekseen silloin tällöin. Blogi sai alkunsa koruista, mutta sittemmin olen siirtynyt yhä enemmän leipomaan kakkuja. Leipomisesta olen aina pitänyt, mutta vasta viime vuosina olen tutustunut kakkujen ja varsinkin niiden koristelun maailmaan ja sille tielle jäin. Nyt selailen ahkerasti kakkublogeja poimien ideoita koristeluihin ja haastan itseni kokeilemaan kaikkea uutta ja mielenkiintoista.

 

Kävijöitä 06.11.2010. alkaen
Tulossa (ainakin)
Kurkistus blogiini