|
|
|||
|
20.02.2012 - 22:02
![]() Vekkuli täyttää huomenna jo huimat kolme vuotta ja synttäreitä juhlittiin osittain jo eilen. Kyselin Veikalta minkälaisen kakun hän haluaisi ja vastauksena oli ensin että talo- kakku, minkä jälkeen lueteltiinkin sitten kaikki mahdolliset moottoreilla kulkevat ajoneuvot traktoreista ja kaivureista moottoripyöriin. Myös Salamaa ja Marttia tietysti toivottiin ja ajattelinkin sitten tehdä Autot-leffasta tuttuja kaatuvia traktoreita sekä hurjan Frank puimurin. Veikka heräsi päikkäreiltä ja näki kun selailin koneella netissä traktoreiden ja Frankin kuvia ja iski silmänsä kuvahaussa vilahtaneeseen keltaiseen tuunattuun Marttiin. Tämän jälkeen pikkumiehen päätä ei kääntänyt enää mikään, joten Hot Rod Martti pääsikin sitten kakkua koristamaan. =) Kaikki ei kuitenkaan tällä(kään) kertaa mennyt ihan suunnitelmien mukaan... ![]() Tässä hyytynyt kakku reunakalvojen poiston jälkeen. Sain sitten loistoidean laittaa punaherukkamoussea kakkuun ja kinuskiraidan keskelle moussekerrosta. Laitoin siis pohjan päälle osan täytteestä, pursottelin päälle paksua kinuskia ja laitoin lisää täytettä sekä sen jälkeen kakkupohjan. Kakkua täyttäessä kaikki näytti hyvältä, mutta seuraavana päivänä kinuski olikin muuttunut litkuksi ja valui kaikki pois. Argh! Eikun kaapimaan kinuskia kakkupahvilta pois ja yrittämään kreemipäällystämistä koko ajan lisää valuvaan kakkuun. Sain kakun jotenkin päällystettyä, mutta alareunasta kakku valutti hiljakseen ja jatkuvasti kinuskia. Onneksi oli oman perheen kakku niin ei harmittanut niin paljoa... ![]() Tässä näkyy miten kakku valutti. Kakun sisälle laitoin siis soseutetuista ja siivilöidyistä punaherukoista tehdyn moussen sekä Vanilla sarjan valmista kinuskia. Kakku on kolmen munan sienikakku ja kostutukset tein vaniljamaitojuomalla. Päällinen sekä koristeet ovat marsipaania ja marsipaanin alla on voi-sokerikreemi. ![]() Marttiin käytin keltaiseksi ja harmaaksi värjäämääni marsipaania, sekä valkoista sokerimassaa ja mustaa marsipaania, jonka Sallinen on ilokseni lisännyt kaupan hyllyvalikoimaan ainakin Prismassa. Lopuksi viimeistelin Martin vielä pastaväreillä maalaamalla. Suuren suuret onnittelut pienelle suurelle miehelleni vielä huomiseen oikeaan päivään! <3 11.02.2012 - 21:10
Kerttu ja Elsa viettivät tänään yhteissynttäreitä ja toivoivat kakkuunsa tällä kertaa heitä itseään esittäviä tyttöjä sekä perheen uutta lemmikkia, Vinski hamsteria. Täytyy sanoa että tytöt osaavat kyllä aina heittää haasteita leipurille! ;) Aiemmin olen tehnyt heidän synttäreilleen mm. diskopallokakun sekä barbapupun. Päädyin tekemään hahmot kolmiulotteisena, vaikka olenkin sitä hieman vierastanut lyhistymisvaaran vuoksi. Kiitos ehkä viikolla jyllänneiden pakkasten marsipaani ei pehmentynyt liikaa käsissäni ja hahmot pysyivät pystyssä. Tyttöjen muotoiluun hain vähän vinkkiä Rouva-V:n blogista ja Vinskiin kuvahaun avulla niin kakunkoristeista kuin aitojen hamsterien kuvistakin.
Kakku on kolmen munan suklainen sienikakku ja täytteenä sama kinuskinen daim-mousse kuin lohikäärmekakussakin. Päällinen ja koristeet ovat marsipaania, paitsi nimet on tehty sokerimassasta. Tyttöjen hiukset tein marsipaanipuristimella ja silmäripset sekä kulmakarvat maalasin elintarvikevärillä. Nyt tätä kuvaa katsoessa huomasin että unohdin punata posket kokonaan, höh.
Jossain netin syövereissä oli kuva, jossa hamsteri kurkkasi kakusta ja kopioin idean suoraan sieltä. Enää en valitettavasti muista ko. ulkomaisen blogin nimeä. Hamsterin viiksiksi laitoin riisinuudelia, vaikka se vähän paksua olikin. ;) Toivottavasti tytöillä oli oikein hauskat ja onnistuneet juhlat! Onnea vielä Elsa & Kerttu!! =) 27.01.2012 - 20:57
Aapon yksivuotissynttäreille Kuopioon matkasi viime vuonna tämä Barbapaavo kakku. Tänä vuonna lähetin postipakettina pelkän kakun päällisen, joka sitten perillä laitetaan Aapon mamman tekemän kakun päälle. Toiveena koristeeseen oli Late ja erityisesti Aapo ja äiti tykkäävät Vuhku koirasta sekä possuista. Yllättävän vaikea oli netistä löytää hyviä kuvia possuista ja koirasta ja vaikka meilläkin yksi Late DVD pyörii aika usein, niin silti haluaisin kakkuihini aina hyvän mallikuvan. Tälläisiin otoksiin sitten päädyin eri kuvia yhdistelemällä. Koriste on tehty kokonaan marsipaanista, sillä ajattelin sen säilyvän notkeampana ja siten kestävän paremmin kuljetusta kuin hauraaksi kuivuva sokerimassa. En myöskään halunnut maalailla paljoa ettei elintarvikeväri vaan jää kosteaksi ja suttaannu. Toivottavasti koriste saapui ehjänä perille ja sankari oli tyytyväinen! 10.01.2012 - 21:08
Lilli tyttönen täytti viime viikolla jo puoli vuotta ja tänään vietettiin pienet kahvitukset sen ja isoveljen eilisten nimpparien kunniaksi. Kakkuun tuli koristeeksi Lillin kovasti riepottelema ja äidin mielestä todella suloinen pehmolelu Lenni Lokinpoikanen, sekä isoveljen toiveesta poliisiauto eli Autot-leffan seriffi. Kakku oli pieni kolmen munan sienikakku, jonka täytteenä oli mansikkainen caipirinhamousse. Päällinen ja koristeet ovat sokerimassaa sekä marsipaania.
Kakun reunaa koristavat sankareiden nimet ja alareunaa laitoin kiertämään puolikkaita marsipaanikukkia, jotta siniseen kakkuun tuli ripaus jotain tyttömäistäkin. ;)
Kahvipöytään tein myös elämäni ensimmäisen voileipäkakun. Ilmakuivattua kinkkua sisäänsä kätkevään herkkuun löysin ohjeen täältä maku.fi sivustolta. Ruishiivaleipää ei kaupasta löytynyt, mutta ruispaahtoleipä toimi ihan mainiosti. Cantaloupemelonista pyörittelin palluroita, kuten oli ohjeessakin, mutta en saanut niitä mitenkään nätisti aseteltua kakun päälle, joten tarjoilin ne lapsille ihan erikseen kulhosta. =) Itse tykkäsin tästä kakusta kovasti. Mielestäni shakkiruutumainen kuvio näytti hauskalta ja kakku oli mehukas ilman kuorrutustakin, oikeastaan parempikin kun ei tuorejuustoa tms. ole niin paljon. Leipäviipaleista pois leikatuista reunoista tein snackseja pyörittelemällä niitä valkosipulilla maustetussa oliiviöljyssä, suolaamalla ja kuivattamalla niitä sen jälkeen uunissa. Niistä tulikin lasten keskuudessa suuri hitti ja hyvältä maistuivat kyllä omassakin suussa. 07.01.2012 - 22:00
Joonatan juhli synttäreitään vuosi sitten tälläisella Salama McQueen kakulla ja kiinnostuksen kohde ei ole juurikaan vuoden kuluessa muuksi muuttunut. Tällä kertaa toiveena oli saada kakkuun Salaman kaveriksi myös Martti. Kakku on neljän munan sienikakku ja täytteenä on vadelma-valkosuklaamousse. Päällinen ja koristeet ovat marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta.
Salaman ja Martin maalasin etukäteen pastaväreillä marsipaanista ja sokerimassata kaulitsemalleni levylle ja leikkasin kuvan irti. Isyysloman ansiosta olen nyt ehtinyt tekemään muutamat koristeet mukavan rauhassa ilman että niitä on kukaan syönyt tai pudotellut, mutta muita vastoinkäymisiä tulikin sitten tämän kakun loppumetreillä... Olen tykännyt käyttää koristeisiin marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta sillä sitä on helpompi käsitellä ja värit tulevat kauniimpina, koska sokerimassan ansiosta "pohjaväri" on valkoisempi. Tällä kertaa sain huomata että sekoitusmassa ei ehkä kuitenkaan ole se paras vaihtoehto koko kakun kuorruttamiseen, etenkin tällaisissa monivärisissä kakuissa. Värjäsin kakun päällystämistä varten massaa kolmeksi eri sävyksi ja kaulin niistä jokaisen ensin erikseen jonka jälkeen yhdistin levyt elintarvikeliimalla liimaten ja kauliten toisiinsa. Sokerimassa sai massan kuitenkin kuivumaan sen verran nopeaan, että ensiksi kaulitsemani harmaa sävy oli kakun päälle siirrettäessä jo todella haurasta ja rakoili ja repeili sieltä täältä. Kauhuissani koitin sitten paikkailla kakun reunoja harmailla "kivillä". :-S Tuunailin kakun päällistä vielä mustalla ja ruskealla tomuvärillä hieman epätasaisemman sävyiseksi ja maalailin myös aavikolle puskia, jotka ehkä olisi voinut sittenkin jättää tekemättä, ne kun tekivät taustasta aika levottoman. Taivaalle värittelin vielä pilviä valkoisella tomuvärillä. Lopuksi kälyn jo tultua kakkua hakemaan taitelin vielä onnittelut ja nimen kakun päälle ja siinäpä tapahtui se mokista suurin, nimittäin ikä! Kirjoitin tyynesti kakun pintaan 4-v, vaikka kolmehan Jonttu vasta täyttää. Pahinta kuitenkin oli se että huomasin mokani vasta myöhään illalla ladatessani kuvia koneelle joten asialle ei voinut enää mitään... Onnittelut kuitenkin vielä KOLME vuotiaalle Joonatanille! Josko ensi vuonna olisi sitten kakun kanssa taas vähän parempi tuuri. :) 03.01.2012 - 22:01
Kummipoikani vietti uutena vuotena synttäreitään ja toivoi juhliinsa monsteriautokakkua. Monsteri ei kuitenkaan ottanut onnistuakseen joten siirryttiin plan B:hen, joka oli itseasiassa myös alkuperäinen suunnitelma eli lohikäärmekakku. Kyseessä oli naamiaisjuhlat ja sankari itse pukeutui joululahjaksi saamaansa lohikäärmepukuun, josta siis kakun aihekin syntyi. Juhlissa mukana oli 14 aikuista ja 15 lasta joten kokoakin kakulla sai olla. Päätin ensimmäistä kertaa tehdä varsinaisen kerroskakun, jolle sitten tuli muhkeutta vähän liiaksikin. :) Yhteensä kakkuihin tein kahdeksan munan suklaisen sienikakkupohjan. Täytettä ja siten korkeutta kakulle tuli reippaasti ja lopulta alempaa kakkua nirhaistiin vain parin palan verran... Noh hukkaan se ei kuitenkaan onneksi päätynyt. Täytteeksi tein kakkuun kinuskisen daim-mascarpone moussen Suklaamuruja blogista löytämäni hyydykekakun ohjeen pohjalta. Kostutukset jälleen vaniljamaitojuomalla.
Kuorrutus ja koristeet ovat sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta. Kakun pinnalle ripottelin sinistä koristesokeria kimaltamaan. Lohikäärmeeseen tuputtelin vähän elävyyttä vihreällä ja keltaisella jauhevärillä. Alemman kakun reunoille tein ilotulituksia niin maalaten, marsipaanista muotoillen kuin sokerikuulien ja kimallegeelien avullakin. Niistä ei sitten sen enempää sillä jälki oli kaikkea muuta kuin kaunista ja ilotulitteita ei sitten tässä blogissa enää jatkossa tullakaan näkemään! ;-D
Rouva V:n blogista sain äärettömän hyviä vinkkejä kerroskakun tekoon ja niiden ansiosta kakun teko olikin helppo homma. Säilytys ja logistiikka sen sijaan vaatikin jo vähän enemmän... ;) Ensi kerralla kannattaa ehkä suunnitella kerroskakku jo alkujaan eikä vaihtaa suunnitelmia lennossa, niin silloin ehkä osaa alemmankin kerroksen koon suhteuttaa vähän paremmin. Pääasia kuitenkin että sankari vaikutti tyytyväiseltä kun pääsi syömään lieskoja ja kakku maistui hyvältä. Onnea vielä hurrrrjalle lohikäärmeelle!! <3 18.12.2011 - 22:30
Aiemmin on tullut parikin kertaa leivottua mansikkaista pannacotta-kakkua Kinuskikissan ohjetta mukaillen. Tällä kertaa muokkasin kakusta jouluisamman karpaloversion pikkujouluja varten ja kyllä olikin herkkua! Kirpeä karpalo ja makea vanilja sopivat täydellisesti yhteen ja luulenpa että väsään samanlaisen raikkaan kakun myös joulun jälkkäriksi. Tässä vielä muokkaamani ohje: KARPALOPANNACOTTA-KAKKU Pohja: 200 g Domino keksejä 50 g voita
Täyte: 7 liivatelehteä 2 dl vispikerma 2 prk (á 200g) vanilja rahkaa n.1,5-2 dl sokeria n.2 rkl vettä 200 g karpaloita
Pannacotta-kerros: 4 liivatelehteä 2 dl kuohukermaa 3 dl maitoa (maitojuomaa) 2 rkl sokeria 1 vaniljatanko
Koristelu: tummaa suklaata vispikermaa muotoilusuklaata (ohje täällä) pikeeriä Peitä halkaisijaltaan n. 22 cm kokoisen irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Suihkauta vuoan reunoille Keiju Spraytä. Murskaa Dominot. Sulata voi ja sekoita joukkoon keksimurska. Painele seos vuoan pohjalle. Laita täytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon vaniljarahka ja sokeri. Kiehauta karpalot veden kanssa ja soseuta. Lisää joukkoon liivatelehdet. Kuumenna seosta hieman uudelleen, jotta liivatteet sulavat soseeseen. Anna jäähtyä hieman. Sekoita liivate-karpalosose täytteeseen. Tarkista sokerin määrä, täyte saa olla hieman kirpakkaa. Kaada vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa n. 3 tuntia. Laita pannacotta-kerrokseen tulevat liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Mittaa kattilaan kuohukerma, maito ja sokeri. Halkaise vaniljatanko ja laita kattilaan. Keitä kunnes seos kiehahtaa. Poista vaniljatangon puolikkaat kattilasta ja kaavi joukkoon siemenet tangon sisältä. Sulata joukkoon liivatteet. Jäähdytä kylmässä vesihauteessa, kunnes seos on kädenlämpöistä. Sekoittele välillä, jotta pintaan ei muodostu kalvoa. Kaada varovasti vuokaan täytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa n. 3 tuntia. Irroita kakku vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla. Itse spritsasin kakun päälle suklaata ja pursotin vispikermasta palleroita, joiden päälle asettelin muotoilusuklaasta tekemiäni ja pikeerillä koristelemiani tähtiä. 16.12.2011 - 21:56
Lokakuun lopulla tein hääpäiväksi miehelleni vähähiilihydraattisen vadelmajuustokakun mustaherukkakiilteellä. Kuvaa ei tullut otettua, mutta herkkua oli näin ei-karppaajankin mielestä. Tein kakun kokonaan ilman pohjaa, sillä jotenkin pähkinäpohjat eivät ole olleet makuuni. Kakku toimi loistavasti ilman pohjaakin ja niinpä ajattelin kokeilla muitakin versioita. Isänpäivänä oli vuorossa limekakku, mutta limen kanssa makeutusaine paistaa mielestäni mausta liiaksi läpi. Mies kyllä tykkäsi kovasti siitäkin. Sitten törmäsin kaupassa Maraboun 70% Cocoa Mint levyyn ja ajatus minttusuklaakakusta heräsi. Tänään sitten tuli sopivasti kahvitteluvieraita, joille pääsin kakkua tarjoamaan. Itse tykkäsin tästä kovasti. Eihän tämä mikään tosi karppaajan kakku ole, mutta laskeskelin koko kakussa olevan hiilareita n.76g eli palasessa n.7-10g, joten hyväkarppaajalle sopii oikein mainiosti (max. 100g hiilareita/pvä). Koristelin kakun tummalla suklaalla, kermavaahtonokareilla ja muotoilusuklaasta tekemilläni sydämillä. Kakun koristeluidea, niin kuin muotoilusuklaan ohjekin, on kopsattu sakarisokerin ihanasta blogista.
Vähähiilihydraattinen minttusuklaajuustokakku (n.8-10 annosta) (Keiju spray) 3 Liivatelehteä 4 dl Vispikermaa 200 g Maustamatonta tuorejuustoa 150 g Marabou Cocoa Mint 70% Makeutusainetta esim. Hermesetas n. 2 rkl vettä suklaata ja kermaa vaahdotettuna koristeluun Tein kakun suoraan tarjoilulautaselle irtopohjavuoan reunan avulla. Laita irtopohjavuoan reuna (halkaisija n. 18cm) lautaselle ja suihkuta reunoille sekä lautaselle vähän Keiju spraytä (vuoasta irrottaminen helpottuu ja reunoista tulee kauniimmat). Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma ja lisää tuorejuusto. Sulata suklaa ja lisää seokseen. Lisää makeutusainetta makusi mukaan. Liuota liivatteet kiehuvan kuumaan veteen ja sekoita kermaseoksen joukkoon. Kaada seos vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia. Irrota vuoasta ja koristele. Huom! Kakusta tulee melko pieni, koska pohjaa ei ole.
12.11.2011 - 22:25
Siskon poika viettää ensimmäistä synttäriään ensi viikolla, mutta juhlia vietettiin jo tänään isänpäivän ohella. Yksivuotiaalta on aina kovin vaikea kysellä aihetta kakkuun ja tällä kertaa sain äidiltä vinkkiä että sähköjohdot ja etenkin katkaisijalla varustettu jatkojohto kiinnostaa tätä pikkumiestä suuresti. Lisäksi lempparikirja on nappikirja, jossa on narujen päässä suuria erivärisiä nappeja joita saa sovitella kirjassa oleviin aukkoihin. Näillä eväillä lähdettiin liikkeelle. Ja pitäähän yksivuotiaan kakussa jotain söpöäkin olla, joten myös babytikrun otin mukaan. Emilillä kun on kotona kissa nimeltä Tikru ja myöhemmin sain kuulla että Tikru löytyy myös unikaverien joukosta.
Kakku on neljän munan sienikakku, jonka täytteenä on caipirinhamousse sekä lemoncurdia. Kostutukset tein jälleen vaniljamaitojuomalla. Päällinen on sokerimassan, kaulintamassan ja vaahtokarkin makuisen massan (jonka yllärinä löysin Prisman hyllystä) sekoitusta. Koristeet ovat sekä kaulintamassaa että sokerimassaa. Pistorasian maadoituksiin käytin lisäksi värjättyä riisinuudelia ja töpseliin laitoin harmaaksi värjätyt cocktailtikun palaset spagetin puutteessa.
Kakun reunoja kiertää värikkäät napit, jotka sai muuten näppärästi tehtyä lääkelasilla. Painoin ympyrän irti kaulitusta sokerimassasta/kaulintamassasta lääkelasin suulla ja pohjalla painoin kuvion nappiin. Sitten vain reijät marsipaanityökalulla ja nappi oli valmis. Sähköjohdon puristin marsipaanipuristimella. Kakun täyttövaiheessa lapset olivat kotona ja äärettömän innokas esikoinen tahtoi kovasti auttaa. Yhdessä leipominen vaan kuulosti kovasti tältä:" Ei, älä paino hillopurkin kantta kakkupohjan läpi. Ei, älä kaada limemehua ilman liivatteita täytteeseen. Ei, älä kostuta kakkua suoraan maitopurkista kaatamalla. Ei, älä syö sitä. Ei, älä tökkää sitä...." Huoh. Jälkikäteen kyllä taas jo naurattaa, vaikka sillä hetkellä ei niinkään. Koristeluvaiheessa lapsoset lähtivät isän kanssa Fammulaan ja miten ihanaa olikaan tehdä kakkua kaikessa rauhassa ilman apureita, syöttöhetkiä tai keskeytyksiä. En kyllä käsitä miten useassa seuraamassani blogissa monen lapsen äidit ehtivät kakkuilla. Itaisin ja öisin olisi tietysti rauhallista, mutta yötöihin ei vaan oma puhti riitä. No, kaipa se tästä. Näitä on vaan niin ihanaa tehdä kunhan vaan sitä aikaa löytyisi. Mutta joka tapauksessa suuren suuresti onnea tähtisilmäiselle Emilille! 10.06.2011 - 21:40
Sakari viettää yksivuotissynttäreitä huomenna. Sankari itse ei vielä osannut toiveita kakkuun kertoa, mutta onneksi siskot auttoivat ja kertoivat Sakarin haluavan merirosvoaiheisen kakun. Äiti vielä vinkkasi että ehkä jotain kilttiä, kuten merirosvoja Mauri Kunnaksen tapaan ja niinpä suunnistin vekkulin kirjahyllyyn Kunnaksen kirjoja selailemaan ja siitähän se ajatus sitten lähti. Tällä kertaa merirosvot saivatkin sitten saaliikseen mitäpä muutakaan kuin kakkua... =)
Yhdistin kakkuun kolmea eri piirrosta. Nämä merirosvot, lokit ja käärme aarrearkkuineen ovat siis eri kohdista merirosvokirjaa napattuja. Nappasin kirjasta kameralla kuvat, jotta sain hahmot koneelle ja siten helposti suurennettua haluamani kokoisiksi. Piirsin hahmot voipaperille lyijykynällä suoraan tietokoneen ruutua vasten. Sitten piirsin ääriviivat elintarviketussilla toiselta puolelta voipaperia ja asetin sen puolen ympyräksi kaulittua kaulintamassalevyä vasten. Seuraavaksi kävin ääriviivat läpi lyijykynäpuolelta varovasti ohuella marsipaanityökalulla painaen, jotta elintarviketussi tarttuisi levyn pintaan. Tussilla tehdyt viivat ehtivät kyllä kuivua osittain liikaa, mutta levyyn jäivät ääriviivat kuitenkin painaumina joiden avulla aloin sitten maalata kuvaa pastaväreillä.
Lopuksi tein hahmoille ääriviivat ohuella pensselillä mustalla pastavärillä ja maalasin taivaan sekä hiekan. Taivas jäi vähän epätasaisen väriseksi, mutta tällaisessa sarjakuvamaisessa maalauksessa se ei mielestäni haittaa.
Suunnittelemani kakun unohdin maalata aarrearkkun sisään, mutta lisäsinkin sen sitten erikseen sokerimassasta leikkaamalla. Vihreät rakeet ovat koristesokeria. Näitä hahmoja oli kyllä niin mukava väritellä. Ihan kuin olisi päässyt pitkästä aikaa värityskirjan kimppuun! =D Tämän kakun myötä taidankin jäädä pienelle äitiyslomalle. Sen verran saavat nämä helteet jalat ja nivelet turpoamaan, että alkaa kakkujen vääntäminen olla aika haastavaa ja vähän alkaa vatsakin olla tiellä kakkuja tökkimässä. ;) Toivottavasti kuitenkin pian palaillaan taas asiaan. Kiitokset kaikille täällä käyneille! Eiköhän joitain päivityksiä blogiin kuitenkin vielä saada, viimeistään sitten ristiäiskakun muodossa alkusyksyllä. =) Mukavaa kesää!
03.06.2011 - 22:48
Omat synttärit tulivat ja menivät ja omiin juhliini en sitten jaksanutkaan täytekakkua leipoa. :D Sain mummultani raparperia ja niinpä päätin kokeilla Pirkan reseptin mukaista Mansikka-raparperijäätelötorttua. Torttu oli ihanan raikas ja juuri sopiva synttäreiksi sattuneelle hellepäivälle. Torttu oli myös helppo valmistaa etukäteen pakkaseen odottamaan. Ainut hankaluus näissä jätskikakuissa onkin ajoitus kahvipöytään. Yleensä kakku ehtii aina joko sulaa liikaa tai on vielä leikattaessa aivan liian kovaa. Koristeluun en oikein keksinyt mitään ideaa ja lopulta spritsasin oksia tummasta suklaasta ja sirottelin aikaisemmista kakuista jäljelle jääneitä sokerimassakukkia kakun päälle. MANSIKKA-RAPARPERIJÄÄTELÖTORTTU Pohja: n.200 g kaurakeksejä 75 g Oivariinia Täyte: 300 g raparperia 1 rkl vettä 3/4 dl sokeria 200 g pakastemansikoita 2 rkl tomusokeria 1 l vaniljakermajäätelöä Marinoidut Mansikat: 3/4 l tuoreita mansikoita 1/2 dl raparperimehua tomusokeria (tuoretta minttua)
Jauha keksit hienoksi monitoimikoneessa. Lisää kylmä rasva nokareina ja sekoita tasaiseksi. Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjan ja reunan väliin. Levitä keksiseos vuokaan ja painele tasaiseksi.
Pese ja leikkaa raparperinvarret sentin paloiksi. Kuumenna raparperipalat, vesi ja sokeri kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä kannen alla noin 5 minuuttia, kunnes raparperit soseutuvat. Siivilöi raparperipaloista mehu talteen. Jäähdytä. Hienonna jäiset mansikat, tomusokeri ja raparperisose monitoimikoneessa. Paloittele kylmä jäätelö mukaan ja soseuta tasaiseksi. Kaada täyte vuokaan ja tasoita pinta. Peitä foliolla ja pakasta ainakin kolme tuntia. Perkaa tuoreet mansikat ja leikkaa lohkoiksi. Sekoita raparperimehun kanssa ja mausta tomusokerilla ja halutessasi tuoreella mintulla. Anna mansikoiden maustua hetken aikaa. Ota torttu pakastimesta 15 minuuttia ennen tarjoilua. Irroita vuoasta ja pane kakkuvadille. Koristele muutamalla mansikalla ja mintunlehdellä ja tarjoa marinoitujen mansikoiden kanssa.
Itse jätin marinoidut mansikat kokonaan pois, koska kotimaisia ei ollut vielä saatavilla ja ulkolaisia en halunnut käyttää. Minulla oli raparperia käytössä n.280 g ja mielestäni se olisi saanut maistua enemmän, joten laittaisin sitä seuraavalla kerralla ehkä jopa ohjeessa mainittua määrää enemmän. Sokerin määrääkin voisi ehkä vähentää tai ainakin kannattaa maistaa tarvitseeko tomusokeria lisätä ollenkaan, sillä makeutta tulee jo jäätelöstä aika paljon. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan ohjetta, sillä torttu sai paljon kehuja ja kenties teen sitä itsekin vielä kesällä uudelleen niiden kotimaisten mansikoiden kera. Blogini tahti on viime aikoina vähän hidastunut ja vauhti taitaa hidastua vaan entisestään niin blogissa kuin itse kirjoittajallakin. Perheeseemme odotellaan pientä prinsessaa ensi kuun aikana ja siksi olen vähän vähentänyt leipomista, koska lepoa tuntuu tarvitsevan enemmän ja on vielä niin paljon muutakin tehtävää ennen uutta tulokasta. Tällä hetkellä olen myös koittanut suunnata kaiken tarmoni keskeneräiseen pihaan, jotta vauvan syntyessä se olisi edes jokinlaisessa kunnossa ja sitten voisikin keskittyä täysillä niin uuteen tulokkaaseen kuin varmasti huomiota kaipaavaan isoveljeenkin. Kakkuja päivittelen kuitenkin aina silloin kuin niitä tulee tehtyä. Aika näyttää miten käy heinäkuun jälkeen. Vieläkö saan jatkaa leipomisharrastustani vai päättävätkö sisarukset kenties toisin. =) Ihanaa kesän alkua kaikille ja kiitokset niin blogissani vierailleille kuin kaikille ihanille kommenttien jättäjille! Viikon päästä kuitenkin vielä palaillaan merirosvoaiheen parissa.
20.05.2011 - 21:08
Tein viime syksynä Jasperille nimppari/tuparikakun kirahviaiheella. Nyt juhlitaan jo Jasperin 1-v synttäreitä ja tällä kertaa toiveena oli Aku Ankka autoineen tai sitten vauva-Aku. Akun punainen auto houkutteli sen verran, että päädyin siihen vaikka vauva-Akukin on äärettömän suloinen hahmo. Kakku on seitsemän munan sienikakku, jonka täytteenä on mansikka-mustikkamousse sekä kuningatarhilloa. Kostutukset on vaniljamaitojuomaa ja päällinen kaulintamassaa, jonka alla voi-sokerikreemi.
Akun autoineen tein jo paria päivää aikaisemmin maalaamalla sen kaulintamassalevylle ja leikkaamalla irti. Mallina käytin netistä löytämääni värityskuvaa, jossa ei tietenkään ollut värejä vaan pelkät ääriviivat. Kuvaa maalatessani etsin netistä sitten auton ja Akun kuvia ja hämmästyin miten erilaisia versioita niin Akusta kuin autostakin kulkee. Aiemmin en ollut niinkään kiinnittänyt huomiota siihen, että Akun vaatetus on välillä musta, välillä sininen ja autostakin riitti yksityiskohdiltaan monta erilaista versiota. Aku Ankkoja on kuitenkin tullut aikoinaan luettua melkoisen monta vuotta, mutta niin ovat kai tarinat silloin vieneet enemmän mukanaan. =)
Kuusikon tein maalaamalla vihreällä pastavärillä suoraan kakun pintaan. Myös vauhti/jarrutusviivat maalasin mustalla pastavärillä suoraan kakun pinnalle. Viimeksi kirahvikakun kanssa kävi nolosti ja kakun päällä olevaan nimeen eksyi väärä kirjain. Tällä kertaa olinkin sitten tarkkaakin tarkempana ettei Jasperista tullut taas Jesper! ;)
Alkujaan oli tarkoitus tehdä kakusta pohjaväriltään pelkästään sininen, mutta innostuin sitten vähän yrittämään niin tietä, nurmikkoa, pilviä, taivasta kuin kuusikkoakin. Kaulitsin ensin tien ja nurmikon rinnakkain olevista kahdesta vihreästä ja yhdestä ruskeasta pötkylästä. Sitten kaulitsin sinisen taivasosuuden, jonka päälle kaulin valkoisesta massasta leikkaamani pilvet. Lopuksi yhdistin maan ja taivaan kaulimalla ja siirsin levyn varovasti kakun päälle. Kynäruisku olisi niin kätevä tällaisissa kakuissa, mutta ehkä vähän liian ammattimainen kuitenkin omassa käytössä... Suuren suuret 1-v synttärionnittelut Jasperille! 13.05.2011 - 12:48
Ystävien Inka tyttö täyttää 4 vuotta ja toivoi kakkuunsa Nemoa! Mikä ihana aihe, kiitos siis Inkalle, tätä oli niin hauska tehdä! =) Inka toivoi kakkunsa täytteeksi mansikkaa, banaania, appelsiinia kirskikkaa ja munia. Äiti kuitenkin puuttui peliin sen verran että keitetyt munat jätettiin kakusta pois. ;D Lopulta laitoin täytteeksi mansikka-appelsiinimoussea sekä survottua banaania. Liuotin moussen liivatteet appelsiinimehuun ja lorottelin sitä muutenkin täytteeseen makua antamaan. Harmikseni laitoin kakkuun normaalit 4 liivatelehteä, mutta täytteen runsas määrä ja mansikoiden mehu sekä appelsiinimehu tekivät siitä sen verran notkeaa, että olisi ollut hyvä laittaa pari liivatetta lisää. Koossa kakku kuitenkin pysyi tälläkin liivatemäärällä, mutta reunoista tahtoi jäädä vähän muhkuraiset. :-/ Käytin appelsiinimehua laimennettuna myös kakun kostutukseen. Kakkupohjana on neljän munan sienikakkupohja.
Kakun reunoille innostuin väsäämään erilaisia koralleja sekä Nemon kavereita. Kaikki koristeet sekä kakun päällinen ovat kaulintamassaa. Hahmohin maalailin yksityiskohtia pastaväreillä. Yllä olevan merihevosen leikkasin luonnonvalkoisesta kaulintamassasta ja maalasin hahmon kokonaisuudessaan. Purppurat korallit on tehty marsipaanipursottimen avulla.
Niin paljon on aikaa siitä kun olen Nemo-leffan nähnyt, etten enää muista näiden kaverien nimiä, mutta tämä tyyppi tässä on kyllä väritykseltään ehdottomia suosikkejani. Maalailin myös kakun pintaan valkoisella pastavärillä sinne tänne muutaman hennon kuplan.
Tässä vielä muutamat kaverukset ja vähän lisää koralleja. Jotenkin on tuo koristeiden maalaaminen alkanut viedä yhä enemmän mukanaan. Vanhat piirustusinnostukset ne taitaa sieltä jostain heräillä henkiin. =) Hmm samalla on tainnut kadota se mun "less is more" filosofiakin jonnekin... ;-D
Lähikuvaa vielä itse päähenkilöstä eli Nemosta. Leikkasin hahmon irti oranssiksi värjäämästäni kaulintamassasta ja maalasin valkoiset ja mustat yksityiskohdat pastaväreillä.
Kovasti nyt kiiltelee ja peilailee auringonvalossa nämä kuvat.
Onnitteluteksti on tehty sokerimassasta ja siinä koitin jäljitellä leffan logon tekstimallia. Suuren suuret onnittelut vielä Inkalle! =) 08.05.2011 - 21:42
Äitienpäiväksi tein tämän hetkistä lempikakkuani, eli kolmen suklaan juustokakkua, jota on tullut jo muutamaankin otteeseen leivottua. ;) Tällä kertaa kokeilin kakun paistossa Pullahiiren vinkkejä eli paistoin kakun vesihauteessa ja pitkällä paistoajalla, jolloin kakun pinnasta tuli kauniin tasainen eikä reunat kohonneet ja pinta repeillyt, kuten uunissa paistettaville juustokakuille tahtoo usein käydä. Pullahiiren kakun resepti oli perinteisempi juustokakku, mutta kokeilin kuitenkin samaa paistoaikaa tällekin kakulle. Vuorasin siis kakkuvuoan ulkopuolelta tuplafoliolla ja laitoin vuoan syvälle pelille vesihauteeseen. Paistoin kakkua ensin 170 asteessa 45 min, sen jälkeen 100 asteessa noin 30 minuuttia jonka jälkeen pidin kakkua vielä n. 20 minuuttia sammutetussa uunissa. Kakun pinta tahtoi tummua vähän liikaa, joten laitoin kakun päälle leivinpaperin paiston loppuvaiheilla. Vähän lyhyempikin paistoaika olisi varmaan tälle kakulle riittänyt, mutta vesihaude oli kyllä muuten loistojuttu, sillä kakusta tuli todella tasainen. Täytyy siis pitää vinkki mielessä jatkossakin!
Kakun päälle tein sokerimassasta jo aiemmin viikolla kolme sokerimassakukkaa, jotka olivat kakun kohokohta ainakin 2- ja 3-vuotiaille serkuksille. Kukkiin otin mallia itse kukkamestarilta eli Ebeltä Mansikkamäen blogista. Oikein ihanaa äitienpäivää kaikille äideille! =) 07.05.2011 - 22:28
Anna, jolle tein aiemmin sukeltaja-aiheisen 30-v kakun viettää tänään yhteissynttäreitä kahden muun kolmekymppiä täyttävän kanssa ja pirskeisiin toivottiin aiemmin ystävänpäiväksi tekemääni mansikkaista pannacotta-kakkua. Ohje on alkujaan Kinuskikissan. Tällä kertaa käytin pohjaan Mansikka Dominoja Pinkkien sijaan ja valkuaisvaahdon tilalle vaahdotin 2dl kermaa, koska jotenkin ajatus raa'asta munasta näissä hyydykekakuissa vähän tökkii. Tein kakun isoon, halkaisijaltaan noin 30 cm vuokaan, joten tein ohjeen puolitoistakertaisena. Tosin liivatteen määrää en nostanut ihan samassa suhteessa, koska 12 kpl liivatelehtiä mansikkatäytteessä kuulosti melko hurjalta. Mansikkatäytteeseen laitoin lopulta siis 10 kpl liivatteita ja kenties vähempikin olisi riittänyt, mutta otin varman päälle ja hyvin näytti kakku hyytyvän.
Koristeluun kokeilin ensimmäistä kertaa muotoilusuklaata. Ohjeen olen jo aikaa sitten nähnyt Sakari Sokerin blogissa ja se on jäänyt kokeiltavien juttujen listalle. Idea vaan syttyi iltamyöhään ja vaaleaa siirappia ei kotoa löytynyt, joten käytin hunajaa, kunnes sekin sitten loppui vähän kesken ja viimeisen noin 1/4 dl laitoin tavallista siirappia... En tiedä johtuiko siitä vai kuuluuko muotoilusuklaan ominaisuuksiin, että kukat jäivät pehmeiksi. Helpottaa tietysti syöntiä ja leikkuuta, mutta muoto tahtoi vähän lysähtää... Ehdottomasti kuitenkin kokeilemisen arvoinen juttu ja nyt löytyy jo vaaleaa siirappiakin valmiina kaapista uutta testiä varten! Suklaata oli helppo muotoilla ja massa tuoksui niin hyvälle, että sitä teki mieli maistellakin. Jossain olen nähnyt että muotoilusuklaasta oli kaulittu reunus kakkuun ja siinä tämä varmasti toimisi mainiosti. Näihin kukkiin leikkasin terälehdet ihan vapaalla kädellä ja keskustoihin tein heteet riisinuudelista, jota värjäsin tummaksi mustalla elintarviketussilla. Heteen päässä on pieni pallura suklaamassaa. Tässä vielä ohje itsellekin muistiin. Käytin tällä kertaa suklaana Pandan tummaa suklaata, mutta käsittääkseni tähän voi käyttää mitä vain, vaikka valkoistakin suklaata. Muotoilusuklaa: 100 g suklaata ½ dl vaaleaa siirappia tai juoksevaa hunajaa 1 dl tomusokeria
Sulata suklaa. Lisää siirappi ja tomusokeri, sekoita tasaiseksi. Anna jähmettyä kylmässä muoviin käärittynä ennen käyttöä (mieluusti yön yli). Ennen muotoilua lämmitä massaa vähän käsissä tai pari sekuntia mikron sulatusteholla. Muotoilussa kannattaa käyttää kertakäyttöisiä muovihanskoja.
Kakun reunoja laitoin kiertämään ysikympit, koska kyseessähän oli kolmet kolmekymppiset. Numerot toteutin samalla "risuaita"-tekniikalla kuin aiemmassakin mansikkapannacotta-kakussa. Eli pursottelin numerot (peilikuvana) leivinpaperisuikaleelle, jonka kietaisin kakun ympärille (kahdessa osassa) ja hetken jääkaapissa jähmettymisen jäljeen irroitin leivinpaperisuikaleet varovasti. Kauan on tehnyt mieli kokeilla tätäkin eli onnistuuko reunakoristeena muunkinlainen vähän "väljempi" pursottelu kuin se ainainen siksak, vaikka kaunishan sekin on. Kaikenlaista tuli siis kokeiltua ensimmäistä kertaa tähän kakkuun ja vaikka se ehkä vähän stressikertoimia nostikin niin lopputulokseen olin tyytyväinen ja taas tuli opittua uutta! =) Hauskoja synttäribileitä Anna & kumppanit! Harmi etten ehtinyt mukaan. |
Kirjoittaja
Olen 29 vuotias 02/2009 syntyneen pojan ja 07/2011 syntyneen tytön äiti, joka leipoilee ja näpertelee harrastuksekseen silloin tällöin. Blogi sai alkunsa koruista, mutta sittemmin olen siirtynyt yhä enemmän leipomaan kakkuja. Leipomisesta olen aina pitänyt, mutta vasta viime vuosina olen tutustunut kakkujen ja varsinkin niiden koristelun maailmaan ja sille tielle jäin. Nyt selailen ahkerasti kakkublogeja poimien ideoita koristeluihin ja haastan itseni kokeilemaan kaikkea uutta ja mielenkiintoista.
annak_@_netti.fi (ilman alaviivoja) Kävijöitä 06.11.2010. alkaen
Tulossa (ainakin)
Näitä blogeja seurailen
|
||