Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
16.12.2009 - 21:52

Aluksi väänsin koruja "äijä" työkaluilla, mutta homma helpottui huomattavasti kun ostin sievät ja pienet työkalut.

 "Äijät"

 

Sirot

 

Toki myös tarvikkeille piti joku säilytysratkaisu keksiä ja niinpä kalastuspakki sai aivan uuden tehtävän.

 

Kokeilumielessä tilasin myös tällaisen "piikkimaton" eli muovialustan jonka reikiin voi laittaa erikokoisia tappeja joiden ympärille sitten rautalankaa kieputetaan kuvioita tehdessä. Heppoisen näköinen alusta osoittautui melko toimivaksi paksumman kuparilangan kanssa. Ja taas saatiin monta uutta ideaa koruihin.

 

Lukot, sidossilmukat ja väliketjut yms. tulevat tarpeeseen jotta korun saa kauniisti kaulaan.

 

 

 

Kirjoittaja

Olen 29 vuotias 02/2009 syntyneen pojan ja 07/2011 syntyneen tytön äiti, joka leipoilee ja näpertelee harrastuksekseen silloin tällöin. Blogi sai alkunsa koruista, mutta sittemmin olen siirtynyt yhä enemmän leipomaan kakkuja. Leipomisesta olen aina pitänyt, mutta vasta viime vuosina olen tutustunut kakkujen ja varsinkin niiden koristelun maailmaan ja sille tielle jäin. Nyt selailen ahkerasti kakkublogeja poimien ideoita koristeluihin ja haastan itseni kokeilemaan kaikkea uutta ja mielenkiintoista.

 

annak_@_netti.fi (ilman alaviivoja)

Kävijöitä 06.11.2010. alkaen
Tulossa (ainakin)
Kurkistus blogiini